Työmaainfo viikoille 11–12
Kaskia hyvinvointikorttelin työmaalla jatkuvat maanrakennus- ja perustustyöt, mutta seuraavien kolmen viikon aikana louhintaa tai räjäytystöitä ei tehdä. Injektointityöt jatkuvat.
Tämänhetkisen arvion mukaan seuraavat räjäytystyöt tehdään aikaisintaan viikolla 14. Suurin osa louhintatöistä on jo tehty.
– Porapaalutus jatkuu työmaan molemmin puolin suunnitelmien mukaisesti. Tämänhetkisen arvion mukaan paalutustyöt valmistuvat huhtikuun lopussa, kertoo vastaava työnjohtaja Matti Koivu Lujatalosta.
Viikolla 11 työmaan näkyvin työvaihe on torninosturin pystytys. Korkea nosturi voi herättää huomiota, mutta työ tehdään tarkasti suunniteltujen turvallisuusohjeiden mukaisesti.
– Nosturi toimii hallitusti työmaa-alueella eikä nosta kuormia muiden tonttien yläpuolella. Työ tehdään kokeneiden ammattilaisten toimesta ja kaikkia turvallisuusmääräyksiä noudattaen, Koivu toteaa.
Purku- ja rakennustyöt
Sisätiloissa rakennustyöt etenevät samanaikaisesti purkutöiden kanssa sekä vanhassa sairaalarakennuksessa että Tornitalossa.
Suurin osa purkutöistä on jo tehty, mutta purku etenee vaiheittain eri osissa rakennuksia, jotta työ voidaan toteuttaa turvallisesti.
Työmaata ja rakennustöitä valvovat jatkuvasti eri asiantuntijat. Myös Turun kaupungin rakennusvalvonta seuraa projektia ja vierailee työmaalla säännöllisesti. Lisäksi muut ulkopuoliset asiantuntijat seuraavat eri rakennusvaiheiden toteutusta.
Seuraavat rakennusvaiheet
Tämänhetkisen arvion mukaan pysäköintihallin runkotyöt alkavat alkukesällä.
– Syksyllä työt etenevät siihen vaiheeseen, että uuden sote-keskuksen laajennusosan rakentaminen voidaan aloittaa, Koivu kertoo.
Kiitämme naapureita kärsivällisyydestä Kaskia-korttelin rakentamisen aikana.